Dynamolle tappio lauantai-illan ottelusta

05.02.2019

Kosken Dynamon miehet eivät onnistuneet pistejahdissa Imatralaista Troopersia vastaan. Koskihallilla lauantaina 2.2 pelattu Kaakkois-Suomen 2-divisioonan ottelu päättyi vierasjoukkue Troopersin 6-8 (0-1, 1-5. 5-2)-voittoon.

Dynamo lähti otteluun hieman hankalista lähtökohdista. Flunssa-aalto oli kuluneella viikolla verottanut pelaajistoa, eikä ehjää harjoitteluviikkoa oltu saatu alle. Dynamo sai kuitenkin lopulta kaivettua kilpailukykyisen kokoonpanon lauantain otteluun.

Ensimmäinen erä miteltiin tasaisissa merkeissä. Kummallakin joukkueella oli erässä omat hyvät jaksonsa, Dynamon hallitessa hienokseltaan kenttätapahtumia. Vierasjoukkue Troopers kuitenkin käänsi peliä nopeasti ja Dynamopuolustus sai jatkuvasti olla tarkkana vastaiskujen kanssa. Erän ainoan maalin iski vierasjoukkue Troopers, kun Jesse Lind (3+0) heilutti maaliverkkoa ajassa 10.35.

Toinen erä oli koskelaisille vaikea. Kotijoukkue onnistui kehittämään hyviä maalipaikkoja ja pitämään hyvin palloa, mutta maalinteko oli jälleen kovin haastavaa. Kauden aiemmissa peleissäkin sama ongelma on korostunut. Dynamon tuhlatessa maalipaikkojaa, vastustajat iskevät vähistäkin paikoista tarvittavat maalit. Troopers noudatti toisessa erässä tätä sapluunaa erinomaisesti, iskemällä kotijoukkueen häkkiin yhteensä viisi maalia. Dynamo sai lopulta myös kuparisen rikki ajassa 37.38, eli lähes kahden erän tahkoamisen jälkeen. Waltter Mahlberg (2+0) maalintekijänä, hyvään pistevireeseen äityneen Riku Hakalan syötöstä.

Kolmanteen erään lähdettiin vierasjoukkueen 1-6-johtolukemissa. Dynamo sai erään toivotun startin Mahlbergin onnistuessa illan toisellaan erän vanhettua vain 35:n sekunnin ajan. Dynamo sai tästä selkeästi hyvää lisäbuustia tekemiseensä ja kolmannen erän alku oli kotijoukkueen selkeää hallintaa Troopersin vetäytyessä varjelemaan johtoasemaansa. Maalitekopaikkansa vieraat käyttivät tässäkin erässä tehokkaasti Veli-Matti Arposen siirtäessä hienon pallonsiirtelyn päätteeksi ajassa 46.22 vieraat jälleen viiden maalin karkumatkalle. Muutama minuutti tästä, niin Dynamon ottelun parhaana palkittu Henri Nummela (3+1) pommitti keskeltä Dynamon kavennuksen. Maalin erinomaisen syötön vapaaseen paikkaan tarjoili Saku Lehti. Tämän maalin jälkeen olikin vuorossa ottelun mielenkiintoisimmat vaiheet. Dynamon Jussi Toitturi tuli myöhässä kulmaan ja ottelun tuomaristo passitti Toitturin suoralla punaisella pukukopin puolelle. Tilanteesta 5+20 min rangaistus ja Dynamon kiri vaikeutui entisestään. Troopers onnistuikin kertaalleen ylivoiman alkuun maalinteossa, mutta muutoin Dynamo piti Troopers-ylivoiman täysin aseettomana. Kaksikko Nummela – Tuomas Kuru (0+2) värkkäilivät putkeen kaksi komeaa alivoimamaalia ja Troopers oli pakotettu aikalisään 5 minuuttia ennen peliajan loppumista. Dynamo haki lopussa vielä lisämaaleja ilman maalivahtia. Koskelaiset onnistuivatkin kertaalleen maalinteossa, mutta lopulta aika loppui kesken ja imatralaiset saivat säilytettyä eron kahdessa maalissa loppuun asti. Pisteet ottelusta vierasjoukkue Troopersille lukemin 6-8.

Dynamo jatkaa kamppailuaan sarjan sijalla 9. Koskelaiset saavat huilata tulevan viikonlopun otteluista, jonka jälkeen vuorossa on peräkkäisinä viikonloppuina kaksi pelireissua Mikkeliin.

18.11.2019Edustus voittoon SB Heinolasta
14.11.2019Sarjakärki Dynamon vieraaksi
09.11.2019Dynamolle tärkeä vierasvoitto Lappeenrannasta
08.11.2019Edustus kohtaa perjantaina Lappeenrannassa PoNoVo II:sen
04.11.2019Tappiollinen saldo Edustukselle täyden viikonlopun urakoinnista
01.11.2019Edustuksen kova ottelutahti ja pitkät vieraspelimatkat jatkuvat
28.10.2019Legendsille voitto ja tappio, pysyi sarjakärkenä.
22.10.2019Troopers otti niukan voiton Dynamosta Imatralla
16.10.2019Tuplaviikonloppuna sekä karvas tappio että makea voitto
11.10.2019Edustuksella kahden kotipelin viikonloppu
07.10.2019Edustukselle täydet kolme pistettä sarja-avauksesta
06.10.2019Legends voittoihin kotiturnauksessa
02.10.2019Legendsin kausi starttaa kotiturnauksella
30.09.2019Edustus jatkaa voitokkaasti Cupissa
25.09.2019Kotiavauksessa vastaan Savitaipaleen Urheilijat
16.09.2019Rutiini riitti Suomen Cupin toisella kierroksella
13.09.2019Edustuksen kausi alkaa Suomen Cupin otteluilla
30.08.2019Kosken Dynamo valmistautuu kauteen harjoitusotteluilla
29.05.2019Heinäjuoksu 2019
09.05.2019Edustuksen Try Out 23.5
18.03.2019Dynamo otti ensimmäisen kiinnityksen kakkosdivaripaikkaan
16.03.2019Karsinnat käyntiin sunnuntaina!
11.03.2019Eskareitten ja ekaluokkalaisten salibandykerto lähti liikkeelle!
07.03.2019Dynamo päätti runkosarjan kotipelit tappioon
03.03.2019Sudet vieraaksi viimeiseen runkosarjan kotipeliin
26.02.2019Dynamolle jälleen voitokas Mikkelin reissu
19.02.2019Dynamo haki vieraspisteet Mikkelistä
05.02.2019Dynamolle tappio lauantai-illan ottelusta
02.02.2019Tänään vastassa Troopers
01.02.2019Pelicans Dynamoa parempi Tallinnassa
22.01.2019Dynamolle tärkeät pisteet kotikentältä
18.01.2019Sarjanousija vieraaksi Koskihalliin
16.01.2019Dynamo taipui Ponovolle torstai-illan kamppailussa
09.01.2019Vielä mahtuu Tallinnaan mukaan!
08.01.2019Dynamon vuoden avauspelissä vastassa PoNoVo
12.12.2018Dynamolle kirvelevä tappio paikalliskamppailussa
24.11.2018Koskihalliin jälleen vieraita Mikkelistä. Dynamolla edessä kauden tärkein peli
21.11.2018Hatsina vei pisteet Koskihallista
15.11.2018Perjantaina Dynamolla vastassa Hatsina
07.11.2018Dynamosta ei ollut Troopersin haastajaksi
29.10.2018Dynamo voittoon paikalliskamppailussa
25.10.2018Paikallisvastustaja Pelicans SB vieraaksi Koskihalliin
23.10.2018Dynamolla avausvoitto edelleen haussa
21.10.2018Kosken Dynamo mukana Roosa Nauha -keräyksessä
17.10.2018Kosken Dynamon miehet eivät onnistuneet pistetilin avaamisessa Lappeenrannassa
10.10.2018Dynamon kausi käyntiin selkeällä tappiolla
27.09.2018Harjoituspeli Dynamo-Sudet
01.09.2018Dynamon kausi käyntiin Suomen Cupin peleillä
03.05.2018Edustuksen Try outit
22.03.2018Dynamon kausi päätökseen tiukan taistelun jälkeen
16.03.2018Dynamolle ensimmäinen kiinnitys
13.03.2018Pudotuspeleissä vastaan Pelicans SB
13.03.2018Runkosarja viimeisestä pelistä voitto!
08.03.2018Otteluennakko Dynamo - SB Heinola
06.03.2018Dynamon play off-paikalle sinetti Mikkelistä
27.02.2018PoNoVo vei pisteet Koskelta
22.02.2018Dynamo saa vieraakseen hyvävireisen PoNoVon
19.02.2018Lahdesta täysi pistepotti
08.02.2018Voima liian kova Dynamolle
02.02.2018Otteluennakko Dynamo-Voima
31.01.2018Dynamon rutiini liikaa Top Teamille
26.01.2018Lauantaina vieraana Top Team
23.01.2018Kouvolasta harmillenen tappio
17.01.2018Dynamo palasi voittokantaan
16.12.2017Dynamolle vastaan yllätysvalmis Troopers
11.12.2017Hatsinalle niukka tappio. SB Heinolasta puolestaan niukka voitto
02.12.2017Sunnuntaina Hatsinan kimppuun
30.11.2017Dynamo kaatoi PoNoVon
17.11.2017Kärkikamppailu tänään Hämeenkoskella
10.11.2017Dynamo haki vieraspisteet kärkikamppailusta Imatralta
20.10.2017Dynamolle vastaan nälkäinen susilauma
18.10.2017Kosken Dynamon cup-taival katkesi, sarjapelistä puolestaan voitto.
14.10.2017Dynamolle sarjakauden kotiavauksessa vastaan PoNoVo II
05.03.2017Dynamo päätti kautensa voittoon
01.03.2017Dynamolle voitto kauden viimeisestä kotipelistä
24.02.2017Kahden päivän salibandyviikonloppu Koskella
21.02.2017Mikkelistä Dynamolle jäi vain luu käteen
12.02.2017Dynamo ei antanut sysmäläisille armoa
09.02.2017Dynamo isännöi arkkivihollistaan BB-88:a
31.01.2017Dynamolta hukkareissu Heinolaan
23.01.2017Dynamo lähetti imatralaiset kotiin tyhjin käsin
19.01.2017Voima vierailee Koskella aikeenaan punttien tasaus
15.01.2017PoNoVo piti sarjapisteet Lappeenrannassa
08.01.2017PHSB ryösti sarjapisteet Dynamolta
05.01.2017Otteluennakko Dynamo-PHSB
20.12.2016Dynamolle joululahjaksi sarjapisteet Kouvolasta
05.12.2016Dynamolle vakuuttava voitto Jymypalikoista
02.12.2016Otteluennakko Dynamo-Jymypalikat
28.11.2016Savonlinnasta Dynamolla tuliaisena kaksi sarjapistettä
20.11.2016Otteluraportti Dynamo- Hatsina
16.11.2016Otteluennakko Dynamo-Hatsina
13.11.2016Otteluraportti BB-88-Kosken Dynamo
31.10.2016Otteluraportti Dynamo-SB Heinola
28.10.2016Otteluennakko Dynamo- SB Heinola
12.10.2016Otteluennakko Dynamo - PoNoVo
28.09.2016Dynamolla luvassa tiukka viikonloppu.
18.09.2016Dynamo jatkaa Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle.
16.09.2016Dynamon kausi käynnistyy Suomen Cupin kotiturnauksella.
13.09.2016Suomen Cup 17.9. Koskihallilla
21.05.2016Edustusjoukkueen try-out

Näytä lisää »