Dynamolle ensimmäinen kiinnitys16.03.2018 Dynamolle ensimmäinen kiinnitys
Dynamo haki Lahti Energia -Areenalta ensimmäisen kiinnityksen välieräsarjassa Pelicans SB:tä vastaan. Vauhdikas ottelu päättyi Dynamon 4-5 vierasvoittoon. Ottelusarja on katkolla lauantaina Koskihallissa. Ottelu alkoi Pelicans SB:n lievällä hallinnalla ja Dynamolla oli vaikeuksia omassa pallollisessa pelissä. Erän puolivälin jälkeen Pelicans hyökkäsi hieman liian innokkaasti ja sen seurauksena Timo Kahila pääsi puolittaiseen läpiajoon ja viimeisteli ottelun avausmaalin komealla laukauksella maalin takanurkkaan. Erätauolle siirryttiin kuitenkin tilanteesta 1-1 kun Pelicansin JP Utriainen onnistui tasoittamaan ottelun. Toinen erä alkoi heikosti, kun Utriainen viimeisteli illan toisen maalinsa ensimmäisen vaihdon aikana. Pelicansin mentyä 1-2 johtoon astuivat esiin Dynamon puolustajat. Ensin Ilkka Heikkinen toi Dynamon tasoihin komealla yksilösuorituksella. Sen jälkeen Riku Hakala ja Konsta Lehtonen veivät dynamon kahden maalin karkumatkalle tavaramerkki kanteillaan. Erän lopussa Pelicansin Arttu Koivisto kavensi erätaukotilanteeksi 3-4. Kolmatta erää oli pelattu seitsemän minuuttia, kun Kahila vei dynamon jälleen kahden maalin karkumatkalle. Pelicans ei kuitenkaan lannistunut. Joel Kulppi toi kotijoukkueen maalin päähän terävällä laukauksella kun peliaikaa oli vielä yli 10 minuuttia jäljellä. Dynamo pelasi lopun fiksusti ja kesti maalivahti Antti Ripatin johdolla Pelicansin yritykset viedä peli jatkoajalle. Ripatille kirjattiin ottelussa huikeat 37 torjuntaa! Kaksi maalia ottelussa viimeistelleen Timo Kahilan kommentit ottelusta: ´´Onnistuttiin pelin aikana pallollisessa pelissä sekä vastaiskuissa. Kaveri taisi turhautua meidän pallolliseen peliin ja sen ansiosta saatiin hyviä maalipaikkoja toiseen päähän. Ottelun lopussa, kun vastustaja oli maalin päässä, niin maltettiin pelata omilla vahvuuksilla eikä paskottu housuun. Lopulta nämä ottelut voittaa se joukkue, jolla on parempi maalivahti ja meillä on sarjan paras´´. Kuuman ottelusarjan toinen kohtaaminen lauantaina Koskihallissa kello 17.00. Tervetuloa! |