Kosken Dynamon cup-taival katkesi, sarjapelistä puolestaan voitto.18.10.2017 Kosken Dynamon cup-taival katkesi, sarjapelistä puolestaan voitto.
Kosken Dynamo matkasi keskiviikkona Vierumäelle Sb Heinolan vieraaksi Suomen Cupin neljännen kierroksen otteluun. Ottelun alku oli tasaista ja varovaista pelaamista kummaltakin joukkueelta. Ensimmäisen erän ainoan maalin onnistui tekemään Sb Heinola ylivoimalla ajassa 8.38. Toinen erä oli Dynamolaisittain kauden heikoin suoritus ja Heinola vei toisen erän nimiinsä peräti 5-1. Erityisesti Heinolan ykköskenttä sai hyvän pelivireen päälle ja oli lähes pitelemätön Dynamon puolustukselle. Kolmannessa erässä Dynamo sai vielä ajoittain kirin päälle ja tuli muutamaan kertaan kolmenmaalin päähän, mutta Heinolan johto oli kuitenkin liikaa ja Dynamon kirin hyydytti lopullisesti Heinolan vajaa kolme minuuttia ennen loput tehty 8-4 maali tyhjään maaliin, nämä jäivät myös ottelun loppunumeroiksi. Tehojen valossa Dynamon harvoja onnistujia olivat Matti Viljanen 2+0 ja Ville Toitturi 0+2. Lauantaina Dynamo sai kotiottelussaan vastaan Lappeenrantalaisen PoNoVon kakkosjoukkueen. Dynamo oli selvästikin sisuuntunut keskiviikon heikosta ottelusta ja otti ohjat käsiinsä heti ottelun alusta. Vajaassa kahdeksassa minuutissa Dynamo karkasi jo 3-0 johtoon Henri Nummelan, Aku Kapulaisen ja Saku Lehden maaleilla. Erän puolivälissä PoNoVo onnistui kaventamaan tilanteen 3-1:een, mutta Dynamo onnistui erän lopussa vielä kahteen kertaan ja erätauolle lähdettiin 5-1 lukemissa. Toinen erä oli tasaisempaa pelaamista, joskin Dynamon pienoista hallintaa ja toiselle erätauolle lähdettiin Dynamon 7-2 johdossa. Kolmannessa erässä PoNoVo II aloitti kirinsä Dynamon peliotteen hieman herpaannuttua ja painoi peräti viisi maalia. Dynamo onnistui erässä kahdesti, kummallakin kertaa Jussi Toitturin toimesta. Lopputulokseksi tuli siis Dynamon 9-7 voitto. Matti Viljanen kommentoi viikon pelejä seuraavasti: Heinola peliin lähdettiin turhan varovaisesti ja olimme terävyydessä ja kaksinkamppailuissa kaksi erää vastustajaa jäljessä. Kolmas erä oli meiltä ihan ok, mutta sytyttiin silti liian myöhään. Kaveri osasi myös lopussa jäädyttää peliä taitavasti. PoNoVoa vastaan lauantaina peliin lähtö oli puolestaan hyvä ja kaksi ensimmäistä erää meiltä ihan vahvaa tekemistä. Kolmas erä olikin sitten puolestaan enemmän ja vähemmän pelailua… Pääasia että kaksi tärkeätä pistettä saatiin, mikä on ainut asia joka merkitsee. Jatkossa odotan meiltä iloisempaa ja rohkeampaa salibandyä. Turha on peruutella maalin taakse piiloon, se on kokeiltu viime peleissä eikä se toimi. Hyökkääjätähti päättää. Dynamon sarjapelit jatkuvat jo perjantaina klo 19.00 kun Koskihalliin vastaan astelee Sudet SB Kouvolasta.
|