Pudotuspeleissä vastaan Pelicans SB13.03.2018 Pudotuspeleissä vastaan Pelicans SB
Dynamo sijoittui ensimmäista kertaa runkosarjassa neljän joukkoon ja pudotuspeleihin. Pelicans SB valitsi Dynamon vastustajakseen. Ottelusarja ratkaistaan paras kolmesta -menetelmällä eli kahdella voitolla jatkoon. Joukkueiden aiemmat kohtaamiset tällä kaudella ovat olleet tasaväkisiä. Dynamo on hakenut kaksi kertaa voiton Lahti Energia -areenalta ja Pelicans SB kertaalleen Koskihallista. Pelicans: Joukkue voitti runkosarjan ja näin sai mahdollisuuden valita vastustaja pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Valinta kohdistui Dynamoon. Pelicans teki runkosarjassa kolmanneksi eniten maaleja ja päästi niitä sarjassa vähiten. Pelicansin joukkue on kokenut kauden aikana muutoksia ja ryhmä on varsin erilainen kuin alkukaudella. Joukkueen paras pistemies runkosarjassa oli Mika Anttila tehoilla 14+8=22. Joukkueesta kuitenkin 10 pelaajaa ylitti runkosarjassa kymmenen pisteen rajan, joten leveyttä joukkueesta löytyy. Joukkueen suurin kysymysmerkki pudotuspeleissä on: Kuka tekee maalit? Materiaalia on melkein viisi kentällistä, mutta selkeää syömähammasta joukkueesta on mahdoton löytää. Dynamo: Ensimmäistä kertaa seurahistoriassa pudotuspeleihin 2. divisioonassa. Joukkue sijoittui runkosarjassa neljänneksi, tehden viidenneksi eniten maaleja, kun taas päästettyjä maaleja oli kolmanneksi vähiten. Jussi Toitturi oli dynamon paras- ja sarjan toiseksi paraspistemies tehoilla 21+16=37. Ville Toitturi, Matti Viljanen ja Saku Lehti ovat antaneet hyvää tulitukea. Dynamo tuntee vastustajansa todella hyvin ja joukkue voi lähteä luottavaisin mielin pudotuspeleihin. Voiton avain: Maalivahtipeli. Molemmilla joukkueilla on Sarjan TOP- 5 maalivahdit. Pelicans SB:n maalivahdeista Riku Ahtiainen on torjunut kaudella 11 ottelua torjuntaprosentin ollessa yli 83. Ville Vilén on torjunut 7 ottelua yli 85 torjuntaprosentilla. Dynamolla Antti Ripatti kantoi suurimman vastuun runkosarjassa torjuen 9 ottelua yli 83 prosenteilla. Savolainen ja Ojala pelasivat molemmat viisi ottelua yli 80 torjuntaprosenteilla. Joukkueet ovat hyvin tasaväkiset ja maalivahdit ovat suuressa roolissa ottelusarjassa. Helppoihin takaiskuihin ei ole varaa jos joukkue meinaa taistella paikasta Kaakkois-Suomen finaaleihin.
Pelipäivät: Pelicans SB – Dynamo. To 15.3 kello 18.30 Lahti Energia -areena. Dynamo – Pelicans SB. La 17.3 kello 17.00 Koskihalli. Pelicans SB – Dynamo. Su 16.3 kello 13.00 Lahti Energia -areena. (Tarvittaessa)
Lohkon toinen pudotuspelipari on Imatran Voima ja PoNoVo Lappeenrannasta. |