Dynamon rutiini liikaa Top Teamille31.01.2018 Dynamon rutiini liikaa Top Teamille
Lauantain kamppailussa Dynamo kukisti Top Teamin 10-4 (2-2, 5-0,3-2). Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä molempien joukkueiden onnistuttua ensimmäisen erän aikana maalinteossa kahdesti. Erän aikana Top Team karvasi aktiivisesti ja dynamolla oli pieniä vaikeuksia vikkelien savonlinnalaisten kanssa, mutta Santeri Savolainen piti joukkuetta torjunnoillaan pystyssä. Toinen erä oli täysin dynamon näytöstä. Dynamo onnistui maalinteossa erän aikana peräti viidesti ja jokainen erän maaleista merkittiin eri pelaajalle. Erä oli kenties Dynamon paras toinen erä koko kauden aikana. Kolmannessa erässä Dynamo laski jalkaa kaasulta ja Top Team onnistui maalinteossa kahdesti ja sai aikaan pientä kiriä. Dynamon peli säilyi kurinalaisena kolmannen erän loppuun saakka eikä vastustaja päässyt enään peliin mukaan. Dynamo onnistui kolmesti viimeisen erän aikana, Henri Nummelan vastatessa illan viimeisestä osumasta ylivoimalla. Dynamon tehopelaajia ottelussa olivat ykköskentän Konsta Lehtonen 0+4, Henri Nummela 3+1 sekä Matti Viljanen 3+0. Maalivahti Santeri Savolainen pelasi hyvän ottelun kirjaten 22 torjuntaa. |