Dynamo palasi voittokantaan17.01.2018 Dynamo palasi voittokantaan
Kosken Dynamo pelasi ensimmäisen ottelun joulutauon jälkeen perjantaina Lappeenrannassa PoNoVo 2:ta vastaan. Ottelu päättyi Dynamon vierasvoittoon 6-10 ( 0-2, 2-4, 4-4).
Dynamo sai otteluun hyvän lähdön kun ensimmäisen 10 minuutin aikana Aku Kapulainen sekä Niklas Sahlman onnistuivat maalinteossa. Ensimmäinen erä oli tasaväkistä kamppailua, mutta dynamo hallitsi pelin tapahtumia.
Toinen erä alkoi Dynamon kannalta heikosti sillä jo minuutin pelin jälkeen PoNoVo kavensi alivoimalla tilanteeksi 1-2. Alivoimamaalista sisuuntuneena Dynamo teki erän aikana neljä maalia ja PoNoVo:n osuessa vielä kertaalleen. Kolmannessa Dynamo siirtyi jo 2-8 johtoon kahdella maalilla heti erän alkupuolella. PoNoVo kuitenkin viimeisteli kolmannen erän aikana neljä maalia, mutta eivät kyenneet haastamaan Dynamoa lopussa. Dynamo onnistui maalinteossa kahdesti ottelun loppuhetkillä ja viimeistellen näin lopputuloksen 6-10. Dynamolta nousi esiin kolmikko Ville Toitturi, Jussi Toitturi sekä Konsta Lehtonen. Jokainen heistä viimeisteli tehot 2+1. Maalivahti Joona Ojala torjui ottelussa 36 kertaa. Tehohyökkääjä Jussi Toitturi kommentoi peliä: ’’Joukkueesta näki joulutauon vaikutuksen, että jokaisella pallo meinasi pomppia, mutta ottelu oli kuitenkin meidän hallussa alusta loppuun’’.
Seuraavan kerran Dynamo pelaa jo torstaina kun se matkustaa Kouvolaan ja kohtaa siellä kotijoukkue Sudet. |