Dynamolle vastaan yllätysvalmis Troopers16.12.2017 Dynamolle vastaan yllätysvalmis Troopers
Tänään klo 15.00 alkavassa ottelussa Dynamo saa vastaansa Imatralaisen Troopersin. Joukkueet ovat kohdanneet kaudella jo kaksi kertaa. Suomen cupissa Dynamo oli vahvempi kotikentällään lukemin 11-5, Imatralla sarja-avauksessa puolestaan joukkueet pelasivat erittäin tiukan mittelön, joka päättyi Dynamon niukkaan 4-5 vierasvoittoon. Sarjanousija Troopersin otteet ovat olleet hieman ailahtelevia, mutta joukkoon on mahtunut myös erittäin hyviä otteluita, joista kertoo esimerkiksi voitot sarjan kärkipään Hatsinasta ja Susista. Troopersista löytyy useita taitavia yksilöitä ja parhaiten pisteitten valossa ovat onnistuneet Veli-Matti Arponen 10+6=16 ja Antton Kuusitunturi 5+10=15. Dynamo pääsee lähtemään otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan. Poissa on ainoastaan nilkkavammasta toipuva puolustuspään järkäle Ali Sivenius. Tekeminen viikolla harjoituksissa on näyttänyt hyvältä ja joukkue lähteekin otteluun luottavaisin, mutta nöyrin mielin. Seurantaan kannattaa ottaa viime peleissä onnistunut taitava puolustaja Konsta Lehtonen ja maalilla aloittava loistavan pelin PoNoVoa vastaan pelannut Antti Ripatti. Ottelussa on myös arpajaiset, jossa palkintoina Camping Sysmän lahjoittama kahden hengen mökkiviikonloppu, MTY Nisulan lahjoittama joulukinkku, Kuivaliha.com lahjoittama kuivalihaboksi ja neljäntenä palkintona Dynamotuotteita. Ottelu on myös Dynamon viimeinen vuoden 2017 puolella ja joukkue pelaa kotona seuraavaksi vasta 27.1.2018. Saavu siis paikalle kannustamaan Dynamo voittoon! |