Dynamon play off-paikalle sinetti Mikkelistä06.03.2018 Dynamon play off-paikalle sinetti Mikkelistä
Dynamo teki onnistuneen reissun Mikkeliin Hatsinan vieraaksi. Runsasmaalinen ottelu päättyi Dynamon 7-10 (2-1, 2-7, 3-2) vierasvoittoon. Voitolla dynamo varmisti paikkansa kauden päättävissä playoff- peleissä. Ensimmäinen erä oli varsin tarkkaa pelaamista molemmilta joukkueilta. Hatsina karkasi erässä jo 2-0 johtoon, mutta dynamo kavensi eron vain yhteen maaliin erän loppupuolella. Toisen erän alkuun Dynamo räväytti kuusi maalia vain kuudessa minuutissa ja näytti karkaavan Hatsinan ulottumattomiin ennen ottelun puoliväliä. Hatsina sai hieman koottua rivejään erän edetessä ja onnistui kahdesti maalinteossa erän loppupuolella. Kolmanteen erään lähdettiin Dynamon 8-4 johdossa. Kolmannen erän alussa Dynamolle tarjottiin paikkaa lyödä viimeinen sinetti ottelulle, kun Hatsina sain 5 min jäähyn. Ylivoima ei tuottanut tulosta, vaan hatsina kavensi eron kolmeen maaliin alivoimalla. Heti perään kotijoukkue onnistui ylivoimalla ja ero oli taas kutkuttava kaksi maalia. Aikalisän jälkeen dynamo kasvatti eron jälleen kolmeen maaliin. Hatsina kavensi eron vielä kertaalleen maaliin, mutta ottelun viimeisen maalin viimeisteli Dynamo tyhjillään olleeseen Hatsina maaliin. Pisteiden valossa dynamon parhaimpia olivat Jussi Toitturi 5+0, Saku Lehti 2+1 sekä Niklas Sahlman 1+2. Maalivahti Antti Ripatti oli mies paikallaan pysäyttäen 37 laukausta. Dynamon seuraava ottelu pelataan 9.3 Koskihallissa klo 19.00 kun vastaan asettuu SB Heinola. |