Dynamo avasi vuotensa tappiolla Kuopiossa

09.01.2023

Kosken Dynamon joulutauko on takana ja pelit jatkuivat lauantaina Kuopiossa Pohjois-Savon Welhojen vieraana. Joukkueiden kauden toinen kohtaaminen meni pitkälti samalla kaavalla kuin joukkueiden ensimmäinenkin koitos. Tasainen ottelu päättyi lopulta Welhojen 5-4 voittoon, voittomaalin tullessa ajassa 58:45.

Ottelun ensimmäinen erä oli molemmilta joukkueilta hieman hakemista, mutta maaliverkkoja heilutti ensimmäisenä Welhot. Ottelun avausmaalin jälkeen Dynamokin pääsi peliin paremmin mukaan ja Vili Ahola onnistui komealla rystylyönnillä tuomaan pelin tasoihin. Welhojen vahvasta pallonhallinnasta huolimatta Dynamo onnistui tekemään johto-osuman Joonas Laineen toimesta ajassa 9:12. Ensimmäisen erän lopulla Welhot pääsivät vielä ylivoimalle, jonka aikana he onnistuivat tasoittamaan erätaukotilanteeksi 2-2.

Welhot tulivat toiseen erään vahvasti, onnistuen jo avausminuutilla ajassa 20:59 mennen 3-2 johtoon. Toisessa erässä ei enempää maaleja nähty.

Kolmas erä alkoi Dynamon tehokkaalla ylivoimapelillä, kun Valtteri Welin onnistui tasoittamaan tilanteeksi 3-3. Welhot siirtyivät uudelleen johtoon ajassa 48.51, mutta Dynamo onnistui jälleen ylivoimalla, kun ajassa 52:00 Jussi Toitturi viimeisteli komean maalin. Tämän jälkeen erää mentiin tasatilanteessa aivan viimeisille minuuteille, kunnes ajassa 58:45 Welhojen Niko Vilen onnistui 5-4 voittomaalin teossa.

Dynamon Suomisarja-taival jatkuu lauantaina 14.1. klo 17:00, kun Forssan Suupparit saapuu Koskihallille.

09.01.2023Dynamo avasi vuotensa tappiolla Kuopiossa
12.12.2022Seuran vuosikokous
11.12.2022Dynamolle kotivoitot vuoden viimeisistä kotipeleistä
03.12.2022Joulukuun kotipeleissä fanituotteita tarjouksessa
31.10.2022Dynamo MM-tauolle voitolla Hatsinasta
24.10.2022Dynamolle toinen kotitappio perätysten
10.10.2022Edustus palasi voittokantaan Forssassa
07.10.2022Avausvoittojen jälkeen tappiot kotipeleistä
16.09.2022Dynamo avausvoittoon
29.08.2022Edustusjoukkueen otteluohjelma julki

Siirry arkistoon »