Edustusjoukkueen kausi päättyy tähän.

15.02.2021

Salibandyliitto antoi viime viikolla Suomisarjan joukkueiden pohdittavaksi kolme vaihtoehtoa loppukauden suhteen:
1. Joukkueemme haluaa osallistua Divarin karsintasarjaan. Tästä sarjasta on kaksi paikkaa tarjolla Divariin kaudelle 21-22.
2. Joukkueemme haluaa jatkaa Suomisarjan pelejä. Tästä sarjasta ei nousta, eikä tiputa.
3. Joukkueemme ei halua pelata enää kevään 2021 aikana.

Vaihtoehto 2 oli joukkueemme kannalta selkeästi huonoin, kun edustusjoukkueenkin harjoittelutoiminta oli juuri lyöty seis. Epävarmuutta olisi jatkunut alkuvuoden tapaan viikosta toiseen, ja se alkoi käymään pelaajistolle ja taustavoimille varsin raskaaksi, eikä mahdollisesti toteutuvissa peleissä olisi kuitenkaan ollut mitään panosta.

Koska lajia harrastetaan pelaamisen ilosta, oli vaihtoehto 1 ja pelien jatkuminen keväällä tyhjille katsomoille luonnollisesti houkutteleva vaihtoehto pelaajiston keskuudessa. Divarikarsinta ei saanut kuitenkaan selvän enemmistön kannatusta, joten seura päätyi urheilulliset ja taloudelliset seikat huomioon ottaen vaihtoehtoon 3, joka tarkoittaa kauden päättymistä tähän.

Vaihtoehtoon 1 liittyi paljon epävarmuutta, joten kolmosta voidaan pitää tällä kertaa pienimmän pahan vaihtoehtona. Kun ei ollut tiedossa keitä joukkueita karsintasarjaan ilmoittautuu, voitiin vain arvailla pelien lukumäärää ja kuinka kauas vieraspelimatkat suuntautuisivat. Tässä piili iso taloudellinen riski, kun korona oli jo ennestään verottanut joukkueen tuloja, eikä tyhjille katsomoille pelatuista kotiotteluistakaan olisi ollut kuin lisätaakkaa.

Aikaisintaan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna alkava karsintasarja pelataan Divarin sarjamääräysten alla, joka olisi tarkoittanut kotipelien siirtämistä pois Koskihallista, sekä esimerkiksi tuomarimaksujen korottumista. Toiseksi ylimmän sarjatason siipien alla pelaamisen oli tarkoitus luoda painetta niiden paikkakuntien päättäjille, joissa Suomisarjan joukkueilta oli hallit suljettu, jotta pelit voisivat jatkua, mutta mitään takuita ei tästäkään olisi ollut.

Rauhoitetaan tilanne nyt joukkueen sisällä hetkeksi, jonka jälkeen käydään läpi puolikkaaksi jäänyt kausi ja suunnataan katseet tulevaan. Kaksi koronan katkaisemaa kautta on ollut turhauttavaa aikaa lajin harrastajille, mutta toivotaan, että syksy 2021 on vihdoin valoisampi ja pääsemme jälleen halleihin turvallisesti taistelemaan pisteistä yleisön edessä.

23.09.2021Edustus voitti avauspelinsä rankkareilla
15.09.2021Dynamo ja Lasb tiivistävät jälleen yhteistyötään
07.09.2021Joukkueiden otteluohjelmat päivitetty sivuille
22.07.2021Heinäjuoksun tulokset vuodelta 2021!
08.07.2021Heinäjuoksu osana Kosken VPK:n juhlaviikkoa kesällä 2021
16.06.2021Tryoutit edustusjoukkueeseen kaudelle 21/22
09.05.2021Kosken Dynamon edustusjoukkueen valmentajahaku on käynnissä!
15.02.2021Edustusjoukkueen kausi päättyy tähän.
09.01.2021Koronatoimet jatkuu yhä.
23.12.2020Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Siirry arkistoon »