Avausvoittojen jälkeen tappiot kotipeleistä

07.10.2022

Suomisarjan vahvasti aloittaneen Kosken Dynamon kausi jatkui viime viikolla kahdella kotiottelulla. Torstaina Koskihallille saapui Pirkkalan Pirkat, joka pelasi vielä viime kaudella divarissa. Pirkat esittivät Koskihallilla kauden parastaan, ja kun Dynamolla oli hieman tahmeampi ilta, niin ottelun loppulukemiksi kirjattiin lopulta Pirkkojen 4-7 vierasvoitto.

Dynamo aloitti ottelun vahvasti menemällä 1-0 johtoon ajassa 4:50 Julius Salokankaan komealla yksilösuorituksella. Pirkat kuittasivat maalin kuitenkin nopeasti tekemällä kaksi seuraavaa maalia muutaman minuutin sisään.

Toisessa erässä Pirkat onnistuivat lisäämään johtoaan jo lukuihin 1-4. Toni Lahtinen onnistui kaventamaan erän loppupuolella tilanteeksi 2-4, pitäen vielä Dynamon mukana pelissä. Kolmannessa erässä Pirkat esiintyivät vakuuttavasti ja lisäsivät vierasjohdoksi jo 2-6. Ottelun lopulla Dynamo haki vielä kavennusta ilman maalivahtia, onnistuen vielä kahdesti maalinteossa Pirkkojen onnistuttua kertaalleen tyhjään maaliin. Lopputulos Pirkkojen 4-7 voitto.

Valmentaja Vitie harmitteli pelin jälkeen kotijoukkueen vaisua esitystä: “Tänään ei jostain syystä päästy omalle tasolle, ja arkipelin esitys oli vaisu”. Katseita asetettiin myös tulevaan: “Seuraavaan peliin on parannettava. Joukkueen on löydettävä halua ja kamppailuvalmiutta, että taistellaan taas voitosta.”

Viikon toisessa kamppailussa Dynamon vieraaksi saapui PTU Porista. Ottelu kulki pitkään tasaisissa merkeissä. Ensimmäiselle erätauolle mentiin PTU:n 0-1 johdossa, kun vierasjoukkue onnistui kertaalleen tasavajaalla maalinteossa. Dynamo aloitti toisen erän vahvasti tulemalla tasoihin Valtteri Welinin onnistuttua maalinteossa. Ottelun edetessä PTU sai paremmin otetta pelistä, ja onnistui myös Dynamoa tehokkaammin maalinteossa.

PTU onnistui tasaiseen tahtiin lisäämään johtoa, ja loppusummerin soidessa oli tulostaululla tylyt 2-7 lukemat. Ottelun jälkeen Nuutti Hakala halusi kääntää katseet jo tulevaan viikkoon ja perjantaiseen vieraspeliin FoSua vastaan: “ Huomenna levätään, jonka jälkeen kahdet hyvät treenit ja katse Forssaan”. Hakala oli luottavainen, että kahden tappiopelin jälkeen joukkueen kurssi kääntyy. “ Forssasta haetaan ehjä 60 minuutin esitys ja pisteet Hämeenkoskelle”.

Perjantain vieraspeli Forssan Suuppareita vastaan nähtävissä heidän YouTube-kanavalta.

24.08.2023Hämeenkoski-päivä 2023
16.08.2023Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 23-24 päättyy ennenaikaisesti Suomisarjan kynnyksellä.
02.05.2023Torstaina vielä yksi Try-out -tapahtuma.
14.04.2023Edustusjoukkue järjestää perinteiset tryoutit
02.04.2023Dynamo säilytti paikkansa Suomisarjassa
01.04.2023Ratkaisu venyi kolmanteen otteluun.
25.03.2023Dynamolle ensimmäinen täplä karsinnoissa
20.03.2023Edustusjoukkueen karsintasarja alkaa
13.03.2023Dynamon kohtalona karsintasarja
24.02.2023Dynamon tilanne muuttumassa tukalaksi juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella

Siirry arkistoon »