Erikoistilanteet Dynamon turma Porvoota vastaan

24.11.2021

Torstaina 18.11. Koskihallilla nähtiin kaksijakoinen ottelu, kun Kosken Dynamo isännöi Suomisarja-kamppailussa Porvoon salibandyseuraa. PSS vei lopulta pisteet mukanaan Porvooseen vahvalla toisen ja kolmannen erän pelillä lukemin 4-7.


Dynamon alkukauden haasteena ovat olleet toistuvasti otteluiden alut. Nyt Dynamon valmistautuminen oli kuitenkin onnistunut ja kotijoukkue oli heti ottelun alusta terävästi mukana pelissä. Pelikellon näyttäessä 4:42 Dynamo onnistui pallonriistossa hyökkäysalueen kulmassa, ja Jere Sulander sai siirretty pallon Matias Tuomiselle, jolla oli helppo työ viimeistellä 1-0 johtomaali. Hetkeä myöhemmin Dynamo pääsi ylivoimalle, jonka aikana se onnistui kasvattamaan johtoaan Jussi Toitturin osumalla. Dynamon hyvä vire jatkui ja ajassa 11:21 kotijoukkue lisäsi yhä johtoaan, kun Sulander onnistui katkaisemaan PSS:n pelinavauksen ja viimeisteli varmoin ottein tilanteeksi jo 3-0.


Toisessa erässä PSS onnistui tekemään avausmaalinsa alivoimalla ajassa 27:12. Muutama minuutti tästä ja Sulander lisäsi jälleen Dynamon johtoa lukemiin 4-1. PSS onnistui kuitenkin jo seuraavassa vaihdossa kaventamaan tilanteeksi 4-2. Dynamo joutui toisen erän lopulla puolustuskannalle ja peli muuttui rikkonaiseksi. PSS pääsi erän lopulla ylivoimalle, jolla se onnistui kaventamaan pelin tilanteeseen 4-3.


Kolmanteen erään lähdettiin Dynamon niukassa johdossa. PSS painoi peliä Dynamo-päätyyn ja Dynamo joutui rikkomaan PSS:n pelinrakentelua. Kotijoukkueen tilanne hankaloitui entisestään Dynamon ottaessa erässä kolme jäähyä. PSS ensin tasoitti ottelun ylivoimalla ja meni lopulta erän toisella ja illan kolmannella ylivoimamaalillaan 4-5 -johtoon ajassa 51:01. Myös Dynamo pääsi ylivoimalle erän lopulla ja tasoitus oli todella lähellä, mutta tällä kertaa pallo meni hieman ohi vierailijoiden maalin. Dynamon hakiessa tasoitusta onnistui PSS tekemään maalin vastahyökkäyksestä ja peli oli selvä. Loppulukemat lopulta PSS:lle 4-7. Dynamon pelit jatkuvat 27.11. Happee Steamersin vieraana Jyväskylässä.

Tilastot>>

24.08.2023Hämeenkoski-päivä 2023
16.08.2023Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 23-24 päättyy ennenaikaisesti Suomisarjan kynnyksellä.
02.05.2023Torstaina vielä yksi Try-out -tapahtuma.
14.04.2023Edustusjoukkue järjestää perinteiset tryoutit
02.04.2023Dynamo säilytti paikkansa Suomisarjassa
01.04.2023Ratkaisu venyi kolmanteen otteluun.
25.03.2023Dynamolle ensimmäinen täplä karsinnoissa
20.03.2023Edustusjoukkueen karsintasarja alkaa
13.03.2023Dynamon kohtalona karsintasarja
24.02.2023Dynamon tilanne muuttumassa tukalaksi juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella

Siirry arkistoon »