Edustusjoukkue tuskaili sarja-avauksessa maalinteon kanssa

05.10.2020

Seuran historian ensimmäinen Suomisarjan ottelu ei jättänyt kovin mieluisia muistikuvia ainakaan Dynamon pelaajiston keskuuteen. Ottelu kuopiolaista VehVeä vastaan ratkesi viimeistelyn tehokkuuteen, jossa vierailija oli muutamankin askeleen edellä läpi ottelun, ja vei pisteet selvin 1-8 luvuin.

Ensimmäinen erä oli melko varovaista ja tasaista peliä, joka eteni Dynamon luodessa hienoisesti enemmän painetta vastustajan maalille, mutta liian usein maalintekoyritys päätyi päätyseinään tai vastustajan maalivahdin rintaan. Molemmat osuivat erässä kertaalleen, Dynamo Sami Tuomisen toimesta.

Toisen erän seitsemännellä minuutilla entinen Dynamo-pelaaja Niklas Sahlman (2+0) kiusasi vanhaa seuraansa ja laukoi VehVen johtoon.

Dynamolla oli toisessa erässä vahva hallintajakso, jonka johdosta VehVen valmennus päätti käyttää aikalisänsä. Aikalisä tuotti tulosta, kun sitä seuranneessa vaihdossa vierailijat siirtyivät kahden maalin johtoon. Erän lopussa VehVe rankaisi vielä kertaalleen kotijoukkueen omalla kenttäpuoliskolla tekemästä virheestä, ja viimeiseen erään lähdettiin siten tilanteesta 1-4.

Kolmannessa erässä Dynamo ei saanut palloa maaliin hyvistäkään paikoista, vaan Tuomisen maali jäi kotijoukkueen ainokaiseksi, kun VehVe vielä kaunisteli loppulukemia omista paikoistaan.

Liiton tulospalvelulinkki pöytäkirjaan >>

Maalikooste.

24.08.2023Hämeenkoski-päivä 2023
16.08.2023Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 23-24 päättyy ennenaikaisesti Suomisarjan kynnyksellä.
02.05.2023Torstaina vielä yksi Try-out -tapahtuma.
14.04.2023Edustusjoukkue järjestää perinteiset tryoutit
02.04.2023Dynamo säilytti paikkansa Suomisarjassa
01.04.2023Ratkaisu venyi kolmanteen otteluun.
25.03.2023Dynamolle ensimmäinen täplä karsinnoissa
20.03.2023Edustusjoukkueen karsintasarja alkaa
13.03.2023Dynamon kohtalona karsintasarja
24.02.2023Dynamon tilanne muuttumassa tukalaksi juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella

Siirry arkistoon »