Edustuksen ottelutapahtumat epidemian aikana (Päivitetty 20.11.)

30.09.2020

Ottelutapahtumien yleisömäärä rajoitetaan 75 kävijään. Saavuthan paikalle mahdollisuuksien mukaan hyvissä ajoin ennen ottelun alkua, jotta vältetään lipunmyyntiin muodostuvat jonot ja ruuhkat ottelun alla.

Liput 7€, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi.

Dynamon ottelutapahtumiin tulijoilta velvoitamme salibandyliiton ohjeiden mukaisesti kasvomaskin käyttöä.

Salibandyliiton päivitetty ohjeistus.

Suosittelemme koronavilkku-sovelluksen asentamista.

Ottelutapahtumaan ei saa tulla, jos on lieviäkään sairastumiseen viittaavia oireita.

Koskihallin kulkuväylien ja katsomorakenteiden johdosta kaikilta lähikontakteilta on vaikea välttyä, eikä riskiryhmään kuuluvien siten suositella saapuvan epidemia-aikana katsomoon.

Omaa ja muiden tartuntariskiä voi alentaa ensisijaisesti huolehtimalla hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Pese tai desinfioi kädet, kun tulet sisään halliin, wc-käynnin jälkeen, tai kun olet yskinyt, niistänyt, tai aivastanut.

Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.

Yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan, ja laita nenäliina heti roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta hihaan, älä käsiisi.

Jonotustilanteissa muista jättää riittävästi etäisyyttä edellä olevaan.

PHHYKYN ohjeet (20.11.):

Lahti on koronapandemian kiihtymisvaiheessa, ja muu yhtymän alue edelleen perusvaiheessa. Epidemian palauttamiseksi perusvaiheeseen on välttämätöntä, että me kaikki noudatamme annettuja turvaohjeita.

Koronaepidemian leviämistä rajoitetaan tehokkaimmin noudattamalla turvavälejä ja hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Päijät-Hämeessä on voimassa kasvomaskisuositus joukkoliikenteessä, koronatestiin hakeutuessa ja riskimaasta palattaessa. Maskilla voi suojautua myös sisätiloissa, jos riittävää turvaväliä muihin ei ole mahdollista pitää.

Toivomme alueen väestön noudattavan koronatorjunnasta annettuja ohjeita erityisen huolellisesti, jotta alueemme tilanne saadaan kuriin. On tärkeää noudattaa turvavälejä ja huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta. Suositus kasvomaskin käytöstä on voimassa Päijät-Hämeen alueella. Erityinen riski tartunnoille on ahtaissa sisätiloissa, joissa turvavälejä ei pystytä noudattamaan.

24.08.2023Hämeenkoski-päivä 2023
16.08.2023Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 23-24 päättyy ennenaikaisesti Suomisarjan kynnyksellä.
02.05.2023Torstaina vielä yksi Try-out -tapahtuma.
14.04.2023Edustusjoukkue järjestää perinteiset tryoutit
02.04.2023Dynamo säilytti paikkansa Suomisarjassa
01.04.2023Ratkaisu venyi kolmanteen otteluun.
25.03.2023Dynamolle ensimmäinen täplä karsinnoissa
20.03.2023Edustusjoukkueen karsintasarja alkaa
13.03.2023Dynamon kohtalona karsintasarja
24.02.2023Dynamon tilanne muuttumassa tukalaksi juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella

Siirry arkistoon »