Dynamo voittoon paikalliskamppailussa

29.10.2018

Dynamo voittoon paikalliskamppailussa

Kosken Dynamo otti kauden avausvoittonsa, kaatamalla Pelicans SB:n 9-4 lukemin (3-0, 3-2, 3-2). Dynamo sai otteluun salama-alun, päästyään jo  2-0 johtoon, kellon näyttäessä vain 1:59 viimeistelijöinä Ville Toitturi ja Henry Kuusisto. Dynamo lisäsi johtoaan vielä 3-0:aan 1.erän lopulla Valtteri Welinin maalilla. Toisen eräs alussa Pelicans pääsi vielä otteluun mukaan kahdella nopealla maalilla, mutta Dynamo onnistui hyydyttämään Pelicansin takaa-ajon Riku Hakalan komealla viimeistelyllä vain 17 sekunttia Pelicans kavennuksen jälkeen, siirtyen 4-2 johtoon.  Tämän jälkeen Dynamo onnistui pitämään Pelicansin pois maalipaikoilta, pystyen samalla lisäämänä johtoaan. Dynamo kaunisteli vielä ottelun lopussa numeroita, tehden kaksi maalia tyhjiin, tuloksena lopulta vakuuttava kotivoitto. Dynamon tehopisteet jakautuivat tasaisesti, tehokkaimpina häärivät Valtteri Welin 3+2, Sekä Henri Nummela 1+3, Myös Santeri Savolainen oli maalilla pelipäällä 28 torjunnalla. Dynamon parhaana palkittu Welin oli tyytyväinen etenkin pelin alkuun. ”Kauden ensimmäisissä peleissä, otteluiden alut ovat olleet vaikeita, nyt saatiin peli hyvin käyntiin, ja peli pysyi suhteellisen ehjänä täydet 60 minuuttia.” Myös päävalmentaja Lukkarila oli tyytyväinen näkemäänsä. ”Ketjukoostumukset alkavat vähitellen löytymään, ja tämä näkyi nyt myös kentällä, tässä pelissä ei ollut epäselvyyttä paremmasta joukkueesta.”  Dynamon pelit jatkuvat 3.10 vieraspelillä Imatran Troopersia vastaan. Lukkarila odottaa jo innolla tulevaa viikkoa. ”Tästä on hyvä jatkaa harjoitukset kerrallaan joukkuepelin kehittämistä.”

24.08.2023Hämeenkoski-päivä 2023
16.08.2023Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 23-24 päättyy ennenaikaisesti Suomisarjan kynnyksellä.
02.05.2023Torstaina vielä yksi Try-out -tapahtuma.
14.04.2023Edustusjoukkue järjestää perinteiset tryoutit
02.04.2023Dynamo säilytti paikkansa Suomisarjassa
01.04.2023Ratkaisu venyi kolmanteen otteluun.
25.03.2023Dynamolle ensimmäinen täplä karsinnoissa
20.03.2023Edustusjoukkueen karsintasarja alkaa
13.03.2023Dynamon kohtalona karsintasarja
24.02.2023Dynamon tilanne muuttumassa tukalaksi juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella

Siirry arkistoon »