Edustus voitti kärkikamppailussa Sudet

29.02.2020

Satapäinen yleisö seurasi torstaina 27. päivä Koskihallilla, kun Dynamo otti tärkeän voiton 2-divisioonan Kaakkois-Suomen lohkon kärkisijaa hallussaan pitävästä Sudet Salibandystä. Voiton myötä Dynamo nousi jo kahden pisteen päähän, kun runkosarjaa on vielä pelaamatta kaksi ottelua.

Dynamo aloitti ottelun vahvasti ja tyylitteli ensimmäisessä erässä komeitakin maaleja, vieden sen nimiinsä luvuin 4-1. Kakkoskentällinen teki näistä kolme, Niklas Sahlmanin kirjauttaessa jokaisesta tehopisteen.

Hyvää ensimmäistä erää seuraa monesti heikompi toinen erä ja niin kävi nyt myös Dynamolle. Maalivahtiaan tauolla vaihtanut Sudet lisäsi otteluun tempoa, joka näkyi kotijoukkueen pelikontrollin löystymisenä, sekä tuomarien linjan tiukkenemisena.

Toisen erän kolme ensimmäistä maalia olivat kaikki maalin edustalta sisään lyötyjä paluupalloja, kun kaksi kertaa Sudet olivat haaskalla Dynamon maalilla, ja kertaalleen Dynamon Valtteri Welin liikkui samoilla asioilla toisessa päädyssä. Erän lopussa molemmat joukkueet onnistuivat vielä kertaalleen, joten kolmanteen erään lähdettiin Dynamon 6-4 johdosta.

Myös kolmas erä alkoi Dynamolta mollivoittoisesti, kun ensin Tomi Rajala osui ilmeisesti olkavarrella vastustajaa kasvojen seudulle ja tuomarit passittivat hänet viiden minuutin jäähylle, jonka aikana vielä Nuutti Hakala lähetettiin myöskin hieman kyseenalaisin perustein pitämään Tomille seuraa jäähypenkeille.

Seuranneella kahden miehen ylivoimalla Sudet onnistuivat kertaalleen, mutta alivoima kesti loput Rajalan jäähystä ilman suurta hämminkiä. Dynamo pääsi puolestaan seuraavaksi pelaamaan kaksi perättäistä ylivoimaa, joista jälkimmäisellä tuli myös tulosta, kun Ville Toitturi laukoi pallon etukulmasta sisään.

Rajala voitti juoksukilvassa irtopalloon sekä puolustajan että vastaantulonsa kanssa empimään jääneen maalivahdin, ja nosti pallon tyylikkäästi maalin kattoon. Ottelun viimeisillä minuuteilla Sudet onnistui vielä kertaalleen kaventamaan erikoistilannemaalilla, mutta lopulta kuitenkin Dynamo kesti paineen ja korjasi ansaitun voiton kotiin lukemin 8-6.

Sahlman oli ottelun tehokkain tehden kolme ja syöttäen yhden. Dynamolaisista kahteen tehopisteeseen ylsivät Niklaksen lisäksi myös V.Toitturi ja Welin (1+1), sekä ilmeisesti Vili Ahola (0+2). Taistelu playoff-paikoista ja runkosarjan voitosta jatkuu perjantaina 6.3. Lahden Suurhallilla, kun Dynamo kohtaa paikalliskamppailussa kauden suurimman flopin Pelicans SB:n.

Tilastot >>

Maalikooste >>

07.04.2020Joukkueen kasaus kaudelle 2020/2021 käynnissä
27.03.2020Salibandyliitto on määritellyt joukkueiden sarjatasot: Edustus nousee Suomisarjaan, Legends jatkaa nelosdivarissa
13.03.2020Myös yleiset vuorot keskeytetty toistaiseksi | Edustuksen kauden lyhyt yhteenveto
12.03.2020PoNoVo-peli peruttu | Salibandyliiton sarjat pysähtyvät koronaviruksen vuoksi
08.03.2020Edustus lähtee viimeiselle kierrokselle sarjakärjestä
01.03.2020Legendsille kotiturnauksessa voitto ja tappio
29.02.2020Legends pelaa huomenna kotikentällä Koskihallilla
29.02.2020Edustus voitti kärkikamppailussa Sudet
24.02.2020Dynamo voittoon Heinolasta, seuraavaksi torstaina kotona tulee vastaan sarjakärki Sudet
21.02.2020Heinäjuoksu 2020 tulossa kesällä

Siirry arkistoon »