Edustusjoukkueen kausi päätökseen

08.03.2022

Viime viikolla alkoi Suomisarjan osalta kabineteissa tapahtua toden teolla. Lue salibandyliiton uutinen aiheesta tämän linkin takaa (Liiton uusi uutinen aiheesta 8.3.). Kiteytettynä kaksi vahvasti junioreilla Suomisarjaa pelaavaa seuraa saivat tietoonsa liiton hallituksen periaatepäätöksestä, jonka mukaan sarjasta on mahdollista luopua koronaan liittyvistä syistä ilman sakkomaksuja tai sarjapaikan menettämistä, josta nousi haloo, joka johti sarjajärjestelmän muokkaamiseen.

Jotta kausi saataisiin pelattua läpi, tasonmittaus divariin noususta suoritettua, mutta kaikki joukkueet myös samanarvoiseen asemaan, liitto päätti, että tälläkään kaudella ei kukaan putoa Suomisarjasta alemmas, ja kysyi seuroilta halua keskeyttää kausi koronaan liittyvistä syistä tai jatkaa kautta, sekä kiinnostuksesta osallistua runkosarjan jälkeen divarikarsintoihin, mikäli siihen sijoitus sarjassa oikeuttaa.

Dynamo kuului joukkueisiin, jotka päätyivät keskeyttämään koronaan liittyvistä syistä, eivätkä nykytilanteessa tahtoneet pelata ilman panosta olevia otteluita viimeisen kahden viikon kuormittavassa viiden ottelun rypistyksessä, kun otettiin huomioon pelaajien terveystilanne, sekä myös junioripelaajien ohjelmassa olevat omat P21 SM-sarjan pelit.

Näin ollen Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 2021-2022 tuli päätökseensä jälleen hieman ennen aikojaan. Kaudessa oli paljon uutta, lähtökohtiin nähden paljon hyvää, myös paljon parannettavaakin. Nähdään halleilla taas syksyllä 2022.

Legendsin peleihin nämä päätökset eivät ole vaikuttaneet, vaan joukkue jatkaa vielä kauttaan ja omaa taisteluaan lohkon kärkipaikoista 4-divisioonassa.

24.08.2023Hämeenkoski-päivä 2023
16.08.2023Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 23-24 päättyy ennenaikaisesti Suomisarjan kynnyksellä.
02.05.2023Torstaina vielä yksi Try-out -tapahtuma.
14.04.2023Edustusjoukkue järjestää perinteiset tryoutit
01.04.2023Ratkaisu venyi kolmanteen otteluun.
25.03.2023Dynamolle ensimmäinen täplä karsinnoissa
20.03.2023Edustusjoukkueen karsintasarja alkaa
13.03.2023Dynamon kohtalona karsintasarja
24.02.2023Dynamon tilanne muuttumassa tukalaksi juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella
20.02.2023Dynamo kärsi tappio Hyvinkäällä, seuraavaksi vastaan Blackbirds kotona

Siirry arkistoon »