Edustusjoukkueen pelaajatilanne elokuun alkaessa

02.08.2020

Suomisarja kiinnosti alueen pelaajistoa ja joukkueen kasaaminen onkin sujunut tänä kesänä aiempaa levollisemmin. Viime kauden joukkueesta vain Joonas Laine ja Toni Salojoki päättivät olla lähtemättä Suomisarjaan, ja luotettava konkarimaalivahti Santeri Savolainen eläköityy kilpaurheilusta tällä tasolla.

Myös loppukaudella hurjassa lennossa ollut kaksikko Niklas Sahlman ja Vili Ahola muuttavat muualle opiskelujen perässä ja heitä ei nähdä tulevalla kaudella Dynamon paidassa. Loukkaantumisrintamalla Jussi Toitturin toipuminen on hyvällä mallilla, mutta Jere Karjalaisella menee vielä hyvä tovi polvivammasta toipuessa, ennenkuin paluu kentille on mahdollista.

Uusia tulokkaita on kiinnitetty jo runsas kourallinen; Maalivahtiosastolle on luvassa kilpailua, kun tolppien väliin on Heimalan lisäksi tarjolla kaksi lupaavaa tulokasta, ja kenttäpelaajistoon liittyi mm. Lasbin junioreista kaksi ikäluokkansa kärkiyksilöä. Muutaman vanhan ja uuden pelaajan kanssa on tilanne vielä hieman auki, mutta alla olevan pelaajalistan oletetaan kasvavan vielä parilla nimellä, kun joukkue siirtyy kohtapuoliin ulkoa sisälle harjoittelemaan.

Sopimustilanne 2.8.20:

Aartolahti Niklas (maalivahti, Pelicans)
Hakala Nuutti     
Hakala Riku     
Heimala Patrik (mv)
Karjalainen Jere (Polvivamma)
Karjalainen Joona (hyökkääjä, Lasb juniorit)
Koljonen Aleksi (puolustaja, Lasb juniorit)
Konttinen Tommi     
Lahtinen Toni (puolustaja, Kako)
Laitinen Leevi     
Leino Pasi (hyökkääjä, HIFK)
Nummela Henri          
Rajala Tomi     
Tikka Sami     
Tikkanen Joona (maalivahti, HIFK)
Toitturi Jussi     
Toitturi Ville     
Tuominen Sami     
Welin Valtteri  


Valmentajat:
Lukkarila Mikko     
Markkola Aki

Huoltaja:
Hakala Timo

24.08.2023Hämeenkoski-päivä 2023
16.08.2023Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 23-24 päättyy ennenaikaisesti Suomisarjan kynnyksellä.
02.05.2023Torstaina vielä yksi Try-out -tapahtuma.
14.04.2023Edustusjoukkue järjestää perinteiset tryoutit
01.04.2023Ratkaisu venyi kolmanteen otteluun.
25.03.2023Dynamolle ensimmäinen täplä karsinnoissa
20.03.2023Edustusjoukkueen karsintasarja alkaa
13.03.2023Dynamon kohtalona karsintasarja
24.02.2023Dynamon tilanne muuttumassa tukalaksi juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella
20.02.2023Dynamo kärsi tappio Hyvinkäällä, seuraavaksi vastaan Blackbirds kotona

Siirry arkistoon »