Edustus palasi voittokantaan näyttävällä tyylillä

03.02.2020

Sunnuntaina Hämeenkoskella tarjoiltiin kotiyleisölle makeaa mahan täydeltä, kun Dynamo voitti imatralaisen Troopersin luvuin 15-5 ja nousi tämän ohi sarjassa toiseksi maalieron turvin. Vahvasti ottelun aloittanut Dynamo oli kuskin paikalla koko ottelun, eikä Troopers onnistunut virittelemään oikein minkäänlaista kiriä.

Jo ottelun ensimmäisellä minuutilla vierailija sai rangaistuksen kädellä pelaamisesta, jonka aikana Riku Hakala löi illan maalikarkelot alulle. Jatkoa tuli vain 15 sekuntia myöhemmin, kun pitkän avauksen päätteeksi Vili Ahola ja Jere Karjalainen pomputtelivat muutamalla kosketuksella tyylikkäästi pallon jälleen Troopersin verkkoon. Todella kypsän esityksen jälkeen Dynamo pääsi erätauolle 4-0 johdossa.

Loistavaa ensimmäistä erää seuraa usein vaikea toinen erä, ja niin siinä meinasi käydä tälläkin kertaa. Maalivahtiaan erätauolla vaihtanut Troopers sai aikaan vaarallisempia hyökkäyksiä ja peli oli ensimmäistä erää selvästi sekavampaa. Kuitenkin hetkinä joina tuntui, että kotijoukkueella oli pelissään vaikeuksia, olikin Dynamo lopulta juuri se joukkue joka onnistui maalinteossa. Ottelun puolivälissä tilanne oli jo 7-0 Dynamolle, ja Troopers oli pakotettu ottamaan aikalisä.

Troopers haki kavennusmaaleja nostamalla karvausta ylemmäksi, jonka ansiosta kentältä alkoi löytyä entistä enemmän tilaa ja paikkoja vastaiskuihin. Lopulta melkoiseksi pelailuksi muodostuneen ottelun kolmannessa erässä nähtiin 11 maalia, joiden jälkeen taululla loisti loppuluvut 15-5 Dynamolle.

Tehokkaimpia kotijoukkueen pelaajistosta olivat tällä kertaa Jere Karjalainen (3+6), Niklas Sahlman (5+1), Ville Toitturi (2+2), ja Riku Hakala (2+2). Dynamon kotiottelut jatkuvat heti lauantaina 8. päivä klo 17:00, kun vieraaksi saapuu PoNoVo II.

Maalikooste >>

Tilastot >>

24.08.2023Hämeenkoski-päivä 2023
16.08.2023Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 23-24 päättyy ennenaikaisesti Suomisarjan kynnyksellä.
02.05.2023Torstaina vielä yksi Try-out -tapahtuma.
14.04.2023Edustusjoukkue järjestää perinteiset tryoutit
01.04.2023Ratkaisu venyi kolmanteen otteluun.
25.03.2023Dynamolle ensimmäinen täplä karsinnoissa
20.03.2023Edustusjoukkueen karsintasarja alkaa
13.03.2023Dynamon kohtalona karsintasarja
24.02.2023Dynamon tilanne muuttumassa tukalaksi juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella
20.02.2023Dynamo kärsi tappio Hyvinkäällä, seuraavaksi vastaan Blackbirds kotona

Siirry arkistoon »