Mikkelistä Dynamolle jäi vain luu käteen

21.02.2017

Dynamo ei pystynyt vastaamaan Hatsinan vauhtiin sunnuntai-iltana käydyssä kamppailussa, vaan taipui kotijoukkueen tylyssä käsittelyssä lukemin 11-4. Vierasjoukkue Dynamon alku ottelussa oli hyvä, sillä se pääsi iskemään ottelun ensimmäisen maalin ajassa 8:33, kun Jussi Toitturi laukoi pallon Hatsinan verkkoon ylivoimalla Jani Arposen syötöstä. Myös ottelun seuraavan maalin teki Dynamo, kun Vilppu Latvanne karkasi maalintekoon Saku Lehden syötöstä. Hatsina kuitenkin kuittasi tämän osuman jo seuraavassa vaihdossa ja kavensi tilanteeksi 1-2. Kolmen minuutin kuluttua kotijoukkueen kavennuksesta kasvatti Dynamo johtonsa taas kahteen maaliin, kun Lauri Mäkelä puttasi takatolpalta pallon maaliin Vilppu Latvanteen syötöstä. Hatsina ei kuitenkaan tätä jäänyt ihmettelemään, vaan iski pallon vielä erän lopussa Dynamon verkkoon vain alle minuutin kuluttua vierasjoukkueen maalista, näin ollen erätaukoa vietettiin Dynamon johtaessa 3-2.

Toisen erän alku oli Dynamolaisittain synkkä, kun Hatsina iski alle minuuttiin kaksi maalia, tullen ensin rinnalle ja karaten sen jälkeen 4-3 johtoon. Erän loppu puolella Hatsina teki vielä yhden maalin kasvattaen johtonsa kahteen maaliin. Dynamon ei onnistunut tehdä yhtään maalia koko erässä, joten isännät voittivat erän tyylipuhtaasti 3-0 ja kolmanteen erään lähdettiin mikkeliläisten johtaessa 5-3. Kolmannen erän alku oli lähes toisto toisen erän alusta, sillä kotijoukkue paukutti heti ensimmäiseen puoleentoista minuuttiin kaksi osumaa ja pakotti Dynamon ottamaan aikalisän. Hetki tämän jälkeen Hatsina kuitenkin teki jälleen kolme maalia melko nopealla tahdilla ja pelimiesten kympille siirryttäessä Hatsina johti ottelua jo 10-3. Timo Kahila onnistui kuitenkin tuomaan Dynamon vielä maalin lähemmäs Ville Toitturin syötöstä, mutta senkin Hatsina kuittasi tekemällä minuutin päästä tästä osumasta vielä yhden maalin tyylitellen loppulukemiksi karut 11-4. Hatsina pelasi läpi ottelun hyvää ja liikkuvaa salibandya, kun taas Dynamolla pallo tuntui hieman polttelevan ja varsinkin avauspelaamisen kanssa oli ongelmia. Maalintekopaikkoja oli Dynamollakin kuitenkin tehdä useampi maali, mutta viimeistelyssä oli vielä huomattavasti parannettavan varaa.

Team.jpg

24.08.2023Hämeenkoski-päivä 2023
16.08.2023Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 23-24 päättyy ennenaikaisesti Suomisarjan kynnyksellä.
02.05.2023Torstaina vielä yksi Try-out -tapahtuma.
14.04.2023Edustusjoukkue järjestää perinteiset tryoutit
02.04.2023Dynamo säilytti paikkansa Suomisarjassa
01.04.2023Ratkaisu venyi kolmanteen otteluun.
25.03.2023Dynamolle ensimmäinen täplä karsinnoissa
20.03.2023Edustusjoukkueen karsintasarja alkaa
13.03.2023Dynamon kohtalona karsintasarja
24.02.2023Dynamon tilanne muuttumassa tukalaksi juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella

Siirry arkistoon »