Savonlinnasta Dynamolla tuliaisena kaksi sarjapistettä

28.11.2016

Lauantaina Dynamo suuntasi kohti Savonlinnaa aikeinaan ryöstää sarjapisteet Top Teamilta. Pistejahti käynnistyi lupaavasti, kun jo muutaman minuutin pelin jälkeen Tommi Konttinen johdatti vieraat maalin johtoon Timo Kahilan alustuksesta. Muita pöytäkirjamerkintöjä ei ensimmäisessä erässä sitten tarvinnutkaan tehdä siitä huolimatta, että molemmilla joukkueilla oli runsaasti maalipaikkoja, mutta molemminpuolinen tehottomuus maalinteossa, sekä molempien joukkueiden maalivahdit hyvillä torjunnoillaan estivät lisäosumien synnyn.

Ensimmäisen erän hallinta ei Dynamoa lämmittänyt, kun heti toisen erän alussa Top Team pääsi tasoittamaan tilanteeksi 1-1. Dynamo kuitenkin onnistui karkaamaan 1-3 johtoon kahden nopeaa tahtia syntyneen maalin turvin, maalintekijöinä toimivat ensin Henri Nummela Jussi Toitturin Syötöstä ja heti perään Jani Arponen Ilmari Lehtisen syötöstä. Pelin juoneen paremmin toisessa erässä päässyt kotijoukkue kavensi kuitenkin eron yhteen maaliin pian Dynamon maalien jälkeen. Kavennuksesta ehti kuitenkin kulua vain minuutti, kun Tommi Konttinen tykitti pallon Top Teamin maalin perukoille laukauksella, jota kukaan tuskin kykeni edes näkemään, sillä ainakin Savonlinnan parketti kolahti siihen malliin, että laukauksessa oli voimaa, vaikka muille jaettavaksi. Kotijoukkueen selvittyä tästä järkyttävästä pommista, iskivät he oman vastauksensa ohi Dynamovahti Santeri Savolaisen ja näin tilanne kahden erän jälkeen 3-4.

Kolmannen erän alussa molemmat joukkueet saivat omat tilaisuutensa ylivoiman myötä, mutta toisin kuin Top Team Dynamo onnistui tilaisuutensa hyödyntämään, kun Ilkka Heikkinen laukoi tarkalla vedollaan vierasjoukkueen viidennen maalin. Hieman erän puolenvälin jälkeen Top Team pääsi kuitenkin kaventamaan tilanteeksi 4-5 rangaistuslaukauksesta, jossa Dynamon maalivahti Savolainen loukkasi olkapäänsä, mutta hetken happea vedettyään taisteli urheasti ottelun loppuun asti ja pitäen vierasjoukkueen maalin lisäosumilta varjeltuna. Tällä kertaa Dynamo osasi pelata fiksusti johtoasemassa, eikä lähtenyt hätäilemään suotta, mistä palkintona mukaan lähti maukkaan 4-5 voiton myötä kaksi tärkeää sarjapistettä.

24.08.2023Hämeenkoski-päivä 2023
16.08.2023Kosken Dynamon edustusjoukkueen kausi 23-24 päättyy ennenaikaisesti Suomisarjan kynnyksellä.
02.05.2023Torstaina vielä yksi Try-out -tapahtuma.
14.04.2023Edustusjoukkue järjestää perinteiset tryoutit
02.04.2023Dynamo säilytti paikkansa Suomisarjassa
01.04.2023Ratkaisu venyi kolmanteen otteluun.
25.03.2023Dynamolle ensimmäinen täplä karsinnoissa
20.03.2023Edustusjoukkueen karsintasarja alkaa
13.03.2023Dynamon kohtalona karsintasarja
24.02.2023Dynamon tilanne muuttumassa tukalaksi juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella

Siirry arkistoon »